perjantai 11. joulukuuta 2009

Jarrulevyt, ketjusuoja, etulokasuojan tuki

11.12. Jarrulevyt sorvauksesta. Tuli todella hienot, etulevylle riitti lasittuneen pinnan hionta. Takalevystä otettiin pois yhteensä noin 0.5 mm, paksuudeksi jäi 6.6 mm. Seuraavaksi mustien osien maalaus, täytyy hakea kiiltävää mustaa VHT jarrusatulamaalia US-Partsista Herttoniemestä.

Ostin Bauhausista Rothenberger-Roxy kaasujuotossetin. Testasin heti parilla peltipalalla. Tosi hyvin riittää teho pienempiin osiin. Forssan Eterasta hopeajuotetta ja juoksutetta valmiiksi. Kromipinnan pistemäisten syöpymien korjaus ei onnistunut heittämällä... Täytyy varmaan avartaa koloja 2-3 mm terällä niin että reijän pohja tulee oikeasti puhtaaksi. Täytyy kokeilla myös lämmittämistä takapuolelta niin ettei pinta hapetu. Laitan lisää juttua kun pääsen testailemaan.

Kromien pohjatöitä. Hiekkapuhalsin vanteet sisäkumin puolelta, ruosteet pois. Etulokarin tuen hionta ja kiillotus. Sisäpuoli ensin messinkisellä harjalaikalla puhtaaksi karstasta. Ulkoa käsin karhunkielellä ja perään sisallaikalla, lumppulaikalla esi- ja viimmeistelyvahan kanssa. Sama homma ketjusuojukselle. Paraatipuoli on näköjään kiillotettu mutta renkaan puoli on jätetty karheaksi.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Kromien pohjatöitä

28-29.11.2009

Otin lyttyyn menneen mittarikupin työn alle. Naputtelin lommon varovasti suoraksi pienen vasaran kanssa. Hionta 250 karheudella käsin, ristiin rastiin että näkee kaikki kolot. Tämän jälkeen karkealla karhunkielellä kunnes edellisen karheuden jäljet oli poissa. Hienommalla karhunkielellä ja vielä ultra fine karheudella ennen kuin kiillotuskoneen ääreen. Koneellinen hionta: aluksi hiontavaha sisallaikalla, esikiillotusvaha ja viimeistelyvaha rättilaikalla. Tuli todella upea, tosi syvä kiilto.

Tein esihionnan ensi viikolla hitsarille meneville osille, eli jarrupoljin, toinen taka-akselin säätöpala, kauhukahva sekä ohjaustanko, jota täytyy lisäksi oikoa ensin. Pyörä kun on kaaduttu oikealle puolelle lievästi, kuitenkin niin että tämän puolen osat on hieman ruttuisia.

Otin toisenkin mittarikupin käsittelyyn. Tässä tosi reilusti ruostetta ja syöpymiä. Isoimmat liuskalaikalla pois, sen jälkeen kuppi yöksi fosforihappoon jotta ruosteet saadaan pois ja näkee kolojen syvyyden. Luiskalaikalla hionta kolojen pohjan tasolle, tosin vielä muutama pieni reikä jäi, mutta muutos aivan mieletön jo tässä vaiheessa. Tosi varovaista hommaa ettei hio puhki. Voisi koittaa täyttää kovajuottamalla messingillä, myös niin helpottuisi huomattavasti hiontavaihe eikä olisi pelkoa puhkipalamisesta.

Ensi viikolla vien jarrulevyt sorvattavaksi, tai ainakin arvoitavaksi sorvausta ajatellen.

torstai 26. marraskuuta 2009

Kromien pohjatöitä

21-24.11. Kromiosien pohjatöitä. Osa osista menee tosi hyvin pienellä vaivalla ilman "rälläkkävaihetta" peilikirkkauteen. Sitten on osia, jotka vaativat koko arsenaalin läpikäymisen. Yksi hyvä esimerkki oli mittarin kupin hionta. Puhdistin kupin ensin rälläkkään laitetulla 120 laikalla. Tämän jälkeen kaikki vaiheet viimeistelyvahaan asti jolloin selvisi että menee uusiksi, koska pinnassa oli ikävää aaltoilua.

Seuraavana päivänä homma työn alle uudestaan. Tein hionnan käsin 250 paperilla + karhunkielellä kunnes pinta näytti tasaiselta eri suunnista katsottuna. Tämän jälkeen hiontavaha, esikiillotus ja viimestely. Todella upean näköinen. Sitten oli tarkoitus pikkasen vielä kiillottaa ohutta reunaa sillä seurauksella että kuppi linkosi kädestä lattiaan ja kattoon. Toinen reuna täysin lyttyyn... tunteet pinnassa hetken aikaa. No ei auttanut muu kuin ottaa peltisepän vasara käteen. Nyt tietään ainakin miten homma menee, siis tuota terävien reunojen kiillottamista lukuuottamatta.

Sinkityt osat tulivat Reikolta Nakkilasta. Todella upeita, loistava työnlaatu! Koko hommaan meni viikko postituksineen. Erityisesti kelta- ja mustapassivoidut osat pistävät suupielet yläviistoon. Voi suositella lämpimästi.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Kromien pohjatöitä, mittarien kokoamista

13-15.11.2009 Hain kromattavat osat irtikeitosta Loimaan kromauksesta. Kokeilen hiontaa muutamaan osaan, ihan kivasti onnistui muutamaan siistikuntoiseen osaan. Tosin kun aloitin kytkimen kuoren levyn hiontaa, jossa oli syöpymäpisteitä homman vaativuus alkoi tulla esille. Ei ole oikopolkua hyvää pintaan, täytyy vain käydä läpi eri karkeusasteet, esim. 250, 400, karhunkieli, hiomatahna sisallaikan kanssa, esihiontavaha, viimeistelyhiontavaha ja todennäköisesti jostain vaiheesta lähtien uudestaan... Hattua täytyy nostaa homman hallitseville. No, tätä on tarkoitus harjoitella seuraavat kuukaudet :)

16.11. Maalasin mittarien mustat etukuoret, vanhat maalit ja ruosteet pois hiukkapuhalluksella. Tuli tosi siistit. Kokosin etuosat valmiiksi. Laatikosta löytyvistä mittareista parhaat tiivisteet ja lasit. Koneistojen kalibrointia varten ostin Biltemasta laser-kierroslukumittarin, jonka avulla porakoneen moottorin nopeuden saa tarkasti selville. Laitan tästä lisäjuttua myöhemmin.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Sinkittävien osien pohjatöitä, teippisarja

7.11. Laitoin sinkittäviä osia valmiiksi Reikolle. Pesin mustapassivoitujen vanhan pinnan pois fosforihapolla, karhunkieltä perään ja hyvä tuli. Pinnat ja nipat eivät onnistuneet ensimmäisellä kerralla, pohjat oli liian karkeat.

Happopesulla sinkki pois. Hioin kaikki pinnat uudestaan 100, 180, 250, karkea karhunkieli. Hengityssuoja tässä hyvä, muuten on ikävä maku päässä pitkän aikaa. Laitoin pinnan käsiporakoneeseen kiinni ja pyöritin täysillä kierroksilla ja toisella kädellä pidin pinnaa hiomapaperin kanssa. Huomasin että paperikättä kannattaa liikuttaa tosi rauhallisesti, niin ettei tule epäsäännöllisiä naarmuja. Kaikki kolot ei vielä lähtenyt ihan kokonaan, katsotaan lopputulos. Vaihdetaan kuluneimmat uusiin, loputtomasti pinnoja ei kannata hioa, vaikuttaa lujuuteen. Kaikki osat 0.9 mm rautalangan jatkoksi, tämä homma alkaa olla hallussa... Osat loppuviikosta postiin ja odottamaan valmistumista.

Teippisarja tuli Canadasta, KnK Cycles toimitti. Todella hienoa työnlaatua, ei ihan halpa mutta lopputuloksen kannalta loistava. Löytyy tosi hyvin teippejä vanhempiin Hondiin, kannattaa käydä katsomassa.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Moottorin pesua

3.11. Pesin moottorin lohkoja. Ensin dieselillä liotus yön yli. Tämän jälkeen välipesu Wurthin tehopesulla. Tiukimmat paikat uudestaan Mastonin rasvanpoistolla ja teräsharjalla. Lopuksi vielä uudestaan tehopesulla. Muutama kohta täytyy hinkata vielä kertaalleen. Pohjahiontaa varten täytyy hakea Biltemasta karkeaa karhunkieltä, karkeus on 250. Sovin Porilaisen Reikko Oy:n kanssa mustien osien mustapassivoinnista ja loppujen kirkkaiden ja keltaisten laitosta. Olisi kiva jos saisi tällä viikolla postiin.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Osien pesua, öljyletkut, öljypumppu

1.11. Puhdistin öljyletkut, nokkaketjun kiristimen, öljypumpun ja muita osia ensin dieselillä ja pensselillä. Tämän jälkeen ultraäänellä Wurthin tehopesun kanssa. Vaihdoin öljypumppuun uudet tiivisteet, on kuin uusi. Ketjun kiristimestä tuli myös todella siisti. Öljyletkut oli rankassa rasvassa, tuli kuitenkin uutta vastaavat kunnon pesun jälkeen. Värjäsin kangaspunoksen kulumat mustalla. Letkujen alumiiniosat puhtaaksi hapettumista EF karhunkielellä ja vielä uudet O-renkaat. Vapaavalon kytkimen puhdistus ja testaus. Ruiskutin lopuksi moottorin kuoret liuotinpesulla, homma jatkunee tästä seuraavaksi.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Mittarien purkua, neulan ulosvetäjä

25.10. Tein kuvan mukaisen ulosvetäjän, jolla mittarin neulan saa irti ehjänä. Runko on neliöprofiilista. Ruuvi on M6, piikki vanhasta harpista. Homma toimii niin, että neulan keskiöön porataan aluksi 1.5 mm reikä mahdollisimman keskelle, neulan akselin päähän saakka. Pidetään tukevasti poratessa pihdeillä kiinni neulan keskiöstä. Rikoin yhden mittarin kun terä juuttui kiinni neulaan ja kieputti jousen kiharalle. Tämän jälkeen laitetaan ulosvetäjän kynnet mittarin neulan alle, piikki reikään ja kierretään ruuvista kunnes neula irtoaa. Tällä työkalulla ei pitäisi olla sitä ongelmaa, joka liukuvasaran kanssa tulee eli jos isku tulee vinossa niin neulan akseli sanoo naks. Tällä voima kohdistuu vain neulan akselin päähän eikä ole pelkoa että mittarin herkkä koneisto hajoaa. Mittarit täytyy vielä testata ennen kokoamista.



Nollasin matkamittarin, pyörästä tulee uutta vastaava. Laitoin kyselyn mittaritauluista www.karvanaama.com liikkeeseen. Todella hyvälaatuisia mittaritaulun tarroja.

Se hyvä puoli tässä mittarien rikkomisessa oli että nyt on varaosia tulevia projekteja varten. Aina pitää löytää jotain positiivista...

torstai 22. lokakuuta 2009

Muoviprikat kaasuttimeen, lataustesterin osat

22.10 Bebekistä löytyi kaasuttimen ryypyn vipuihin uudet muoviprikat. Transistorien kiinnitysruuvien eristykseen käytettävät muoviprikat näyttävät olevan juuri oikean kokoiset. Pysyy kaasuttimet tiiviinä, ei turhaa vuotoilmaa ja kummia käyntihäiriöitä. Voi olla tietysti, että prikat tulevat uuden tiivistesarjankin mukana, mutta mukava oli turista kaupan myyjän kanssa...

Hommasin lisäksi paneelimittarit 0-15 V ja 0-10 A sekä näille sopivan kotelon. Näistä syntyy latausjärjestelmän testeri eli samanaikaisesti saadaan sekä latausjännite että virran arvo. Aikaisemman projektin kanssa latausrele osoittautui haasteelliseksi, mekaanisen säätimen kärkien väli on arka kaikille epäpuhtauksille.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Sinkittävät osat valmiina, kromattavat irtikeittoon, tankin laittoa

21.10. Työt haittaavat hieman harrastustoimintaa, ei ole ehtinyt kirjoittamaan homman etenemistä, mutta nyt pari päivää lomaa niin saa laitettua hommat ajan tasalle.

Tällä välin olen kuitenkin saanut vietyä projektia eteenpäin aimo askeleen. Sinkittävät osat ovat valmiina. Pinnojen kunto vähän mietityttää. Periatteessa ovat siistit, mutta kuitenkin aika syöpyneet. Tämä näkyy valmiissa pinnoissa koloina ja efekti korustuu sinkityksessä, ei siis peitä mitään virheitä. Ajatus olisi vaihtaa pinnat uusiin, mutta nipat ovat erittäin hyväkuntoiset. Niiden keltapassivointi onnistui tosi hyvin. Muutenkin sinkityistä osista tuli todella hyvät, taatusti ovat uutta vastaavassa kunnossa. Laitan esimerkkikuvia kunhan pääsen nopeamman yhteyden äärelle. Kaasuttimien keltapassivoitujen vipujen ruuvien kierteet täytyi vääntää uusiksi, koska sinkkikerros oli sen verran paksu ettei mennyt ruuvit paikoilleen. Tämän jälkeen kokosin kaasuttimia sen verran kuin oli ilman uusia tiivisteitä ja suuttimia mahdollista. Näyttävät todella näteiltä, keltapassivointi on hyvän näköinen kiillotettun alumiinin ja sinkkivalun kanssa.

Annoin 8 L asetonia olla pari viikoa tankissa, mutta ei juuri tapahtunut mitään. Maali kyllä kupruili, muttei varsinaisesti liuennut. Eli, hieman on haasteellinen tilanne. Aine ei ole siis Kreemiä vaan jotain järeämpää litkua. Epoksimaali varmaan yksi todennäköinen vaihtoehto. Sen poisto onnistuisi maalinpoistoaineella, mutta millä sen saisi tankkiin ja pois sen jälkeen :) Tankki odottaa uusia ajatuksia kämpän nurkassa kuivassa tilassa. Mielessä on että voisi sahata yläosaan ison aukon, jonka kautta saisi maalinpoistoaineen sisään ja ulos sekä mahdollisen hiekkapuhalluksen. Ei kiirettä kuitenkaan, jos vaikka parempi ratkaisu tulisi vastaan...

Kaikki kromatut osat on viety Loimaan kromaukseen irtikeittoon, saan takaisin kuukauden päästä, marraskuun lopulla. Tarkoitus olisi tehdä hionta ja kiillotus itse. Uuden opiskelua on siis roimasti tiedossa. Uusi tanko ehti tähän satsiin mukaan. Katsotaan kumpaa käytän. Vanhan oikaisu olisi ennen edessä.




Hommasin moottorimaalit valmiiksi, VHT maalit US Partsista Herttoniemestä.

Uusi kierroslukumittarikin tuli USAsta, jospa kolmas kerta onnistuisi, muuten alkaa tulla kalliiksi... Tein ulosvetäjän, jolla mittarin neulan saa irti, kuva tulee tästä myöhemmin.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Uuden tankin laittoa

29.9. Uusi tankki työn alle. Maalinpoistoaineella vanha maali pinnasta pois ja hiekkapuhallus. Tankki on todella hyvässä kunnossa, ei lainkaan puhkiruostumisen oireita kuten aikaisemmassa. Tein puutulpan korkin tilalle ja laitoin tankin puolilleen asetonia yöksi muhimaan. Aamulla kun kurkistin, oli aika hyvin irronnut, antaa olla ihan rauhassa pari päivää.

tiistai 29. syyskuuta 2009

Osat pulverimaalauksesta, kiillotusta, sinkittävien valmistelua

23.9 Uusi tankki tuli USAsta. Tosi hyvässä kunnossa ulkoa ja sisältä. Sisäpuolella on hyväkuntoinen pinnoitus, uusitaan että ollaan varmoja pohjasta. Vanha pinnoite täytyy poistaa ensin, testataan aluksi asetonilla Kreemin ohjeiden mukaisesti.

25.9. Hain rungon ja muut osat Jomeksilta, todella upean näköisiä. Työnlaatu on loistava. Pistin odottamaan kokoamista pressun alle.

27.9. Kiillotin alumiiniosia. Venttiilikoppa ja muita moottorin osia. Homma onnistuu huomattavasti paremmin kun hioo ensin esikiillotusvahalla. Viimeistelin takarattaan suojakilven ja öljynsuodattimen ruuvin. Mika A. täytti kolot TIGillä, erittäin siistit pohjat uudelle sinkille. Kiillotin tankin keltapassivoidun korkin valmiiksi.






28.9 Vein sinkittävät osat LS-Putkeen Metsämaalle. Musta väri ei onnistu, täytyy löytää niille paikka jossa laitetaan. Pari viikkoa menee että ovat valmiina.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Kumiosien pesu, runko polttomaalaukseen

20.9. Pesin kaikki kumiosat Wurthin tehopesulla käsin ja sen jälkeen vielä ultralla. Kuivasin ja viimeistelin silikonilla. Ovat kyllä todella hyvässä kunnossa paitsi jalkatapit, kahvat ja sivuposkien kumit, kuvassa oikeilla. Kaikki tiivisteet myös uusintaan.



21.9. Laitoin rungon ja muut osat autoon ja vein Jomeksille hiekkapuhallukseen ja pulverimaalaukseen. Väriksi tulee kiiltävä musta. Irroitin kaikki osat jotka sai erilleen ja pesin huolella. Pitäisi saada takaisin 25.9. Ebaystä löytyi hyvä tanko, kysyin vielä että varmasti oikean kokoinen.

torstai 17. syyskuuta 2009

Alumiiniosien kiillotusta

15.9. Kiillotin kaasuttimien pohjakupit, todella upeat tuli. Samoin etupyörän napa. Pinnojen reijät täytyy pestä huolella rasvasta ennen kiillotusta, koska muuten laikka levittää vain likaa ja polttaa sen ikävästi kiinni. Riittävä voimankäyttö on myös tärkeää, koneen tehon sallimissa puitteissa.



tiistai 15. syyskuuta 2009

Alumiiniosien kiillotusta

14.9. Uusi 1 kW kiillotuskone saatiin telineelle, Rami oli rakentanut hienon tolpan teräsprofiilista. Kiillotin kokeeksi kaasuttimen alakupin ja muita pieniä osia. Tulee todella hyvä jälki, kuumenee vain huomattavasti enemmän kuin mitä pylväsporakoneen kanssa. Johtuu varmaankin kovemmista kierroksista ja kovemmasta painantavoimasta, jonka uusi synsteemi sallii. Tilasin lisää hiontavahoja, Al ja teräs esikiillotukseen. Tulee rankasti pölyä, ehdottomasti käytettävä suojalaseja ja hengityssuojainta, sekä kunnon hansikkaita ettei näpit kärähdä.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Satula, kaasuttimien rungot, virtalukko, takajarrun osat

4-6.9. Purin satulan. Pehmuste on uusittava sitten kuitenkin, sivuilta haperoitunut. Runko oli lohjennut molemmilta puolilta. Pistehitsattiin vahvikepalat siten että jäävät verhoilun alle piiloon. Jäykistyi huomattavasti. Hiekoitusta ja pulverimaalia vaille valmis.

Pesin kaasuttimien runkoja edelleen. Kanavat letkusta kohoventtiilille oli töhnässä. Rapsutin varovasti pienellä harjalla isoimmat irti, tätä ennen liuotinpesussa yön yli. Lopuksi pesu ultralla tarkoitukseen tehdyllä pesunesteellä, nyt näyttää hyvältä.

Purin ja puhdistin ohjausvirtalukon. Aika siistissä kunnossa. Lukosta yksi haittalevy oli poikki, meni pari tuntia että sai lukkopesän ulos. Täytyy tehdä uusi haitta ohuesta pellistä. Virtakytkin-osa täytyy myös purkaa ja kunnostaa. Kuori oli kulmasta lohjennut. Liikkuvat osat todella hyvässä kunnossa, ei näkyviä kulumia. Avaimen suojaläppä on oijottava. Voisi tilata uuden avaimen, vanha aika kuluneen oloinen, myös vara-avain! Tarkista, onko satulan lukossa sama avain?

Purin takajarrun säiliö-pääsylinterikompleksin. Osat oli kosteat, jarrunestettä onneksi vielä jäljellä. Vaihdetaan kuitenkin tiivisteet samalla.Männän työntötanko täytyy varmaan tehdä uusi, oli syöpynyt pahasti. Samoin läpivientiprikka on vaihdettava.

Puhdistin takaiskunvaimentimien sylintereitä pinnalta. Ruoste irtosi hyvin sienen kanssa hankaamalla. Harmi, että toisessa on naarmuja alaosassa. Parin viikon päästä Lohjan rompetorilta uusia etsimään.

maanantai 31. elokuuta 2009

Ilmanpuhdistin, öljytankki, kaasuttimen osia

30.8. Pesin ilmanpuhdistimen kotelon ja öljytankin liuotinpesuaineella. Tosi paksussa rasvassa. Viimeistely painepesurilla ja lopuksi muoviosat mustavahalla. Öljytankki vaatii uuden pintamaalin, kiiltävä kuumaa ja öljyä kestävä maali. Ilmanpuhdistimeen täytyy tehdä uusi tiiviste tiivistekumimatosta.

Viimeistelin kaasarin osia jotka menevät sinkitykseen. Rungon kanavien pesua varten täytyy ostaa vielä pieni suti, hampaiden välin puhdistukseen tarkoitettua voisi kokeilla aluksi. Lähinnä tarvitaan kohoventtiilin kanavien hinkkaamiseen, koska ovat kuivuneessa ruskeassa töhnässä.

Puhdistin lisäksi huohottimen suodattimen säiliön. Suodatinelementti oli haihtunut ilmaan, ei ollut kuin murusia jäljellä, metalliset osat sinkittäväksi.

lauantai 29. elokuuta 2009

Sylinterin kansi, kaasuttimet

26.8. Puhdistin palokammiot, paksu karstakerros. Hionta 180P, karhunkieli veden kanssa ja päälle pesu. Tuli todella hyvät. Parvekkeen lattia täytyi tosin pestä operaation jälkeen...

27.8. Puhdistin venttiilit. Kiinni pylväsporakoneeseen, 250P ja teräsvillalla karstat irti. Venttiilit on todella hyvässä kunnossa, varsinkin imupuoli. Täytyy vielä varmistaa koneistajalta kannattaako silti vaihtaa pakoventtiilit.

28.8. Purin kaasuttimet osiin. Todella likaiset. Alta paljastui kuitenkin hyväkuntoiset pinnat. Ultraäänipesuri on aivan loistava apu. Kannattaa pestä ennen ultraa kuitenkin harjan kanssa isoimmat töryt pois (harja, Wurth-tehopesu toimii hyvin), nopeuttaa prosessia huomattavasti. Rungot hyvässä kunnossa, ei lainkaan syöpymiä kohokammioissa. Kohot pesun jälkeen kuin uudet. Vivusto menee sinkittäväksi, on sen verran pinta kulunut ja ruosteessa. Tiivisteet ja suuttimet ja neulatkin kannattaa varmaan laittaa vaihtoon, koska tulee halvemmaksi ostaa korjaussarja kuin esim. tiivisteet ja kohon venttiili erikseen.

29.8. Ja niin, sateinen päivä. Pesin etuiskarien osia löpöllä. Kumit on uutta vastaavassa kunnossa, stefat tietysti vaihtoon. Kaasuttimien osien pesua, osien hyvä kunto pistää suupielet väkistekin yläviistoon. Vivustot valmiiksi sinkitystä varten, keltapassivoituja osia on paljon. Etujouset 500 ja 501 mm, manuaali antaa minimiarvoksi 460 mm, eli hyvässä kunnossa ovat he.

tiistai 25. elokuuta 2009

Iskunvaimentimet

25.8. Purin etuiskarit. Öljyjä ei ihan heti ole vaihdettu, harmaata mömmöä pohjalla. Täytyy mitata osat huolella ennen kokoamista. Stefat ja pölysuojat vaihtoon. Putket kovakromaukseen, on kromi puhki yläosasta paikoittain. Sisäputket ovat rakenteeltaan erilaiset kuin vanhemmissa tuuteissa. Alapäässä on laippa, jonka irroittamista täytyy kokeilla varovasti ennenkuin lähettää kovakromaukseen.

Myös takaiskarit osiin. Stormilta kunnon jousenpuristimet olivat erittäin hyvät, pysyy hampaat suussa ja näkökyky. Selvisi ettei takaiskareiden suljettuja vaimenninosia pysty kromaamaan, riski on liian suuri öljyn vuotamiselle hapon sekaan. Täytyy etsiä eBaystä parempikuntoisemmat.

Illalla kaffella Venesillalla, hieno loppukesän ilta!

maanantai 24. elokuuta 2009

Vaihdelaatikon mittaukset

24.8. Mittasin vaihdelaatikon hammaspyöriä.

Lukitsin sivuakselin rattaat yksitellen ja mittasin välyksen pienellä, magneetilla pöytään ankkuroidulla mittakellolla, jossa oli vipupää. Työtä auttoi se, että alla oli "kivipöytä" ja lisäksi laitoin laatikon alaosan päälle n. 20 kg painon. Ei tullut turhaa klapia osien heilumisesta.

1. vaihde 0.1 mm, normaali 0.044-0.14 mm
2. vaihde 0.06 mm, normaali 0.046-0.14 mm
3. vaihde 0.05 mm
4. vaihde 0.07 mm
5. vaihde 0.08 mm

3-piste sisä- ja ulkomikrolla mitattuna vapaasti akselilla pyörivien hammaspyörien välyset oli 0.05-0.08 mm, pitäisi olla välillä 0.04-0.08 mm (max 0.182mm). Rattaiden lukitusnastat hyvässä kunnossa, rattaat liikkuvat akselilla kevyesti. Eli laatikon osalta selvittiin ilman isompia hankintoja.

Soitin LS Putkeen Vormistolle, sovin osien sinkityksestä. Vien parin viikon sisällä.

torstai 20. elokuuta 2009

Mittausta, keinuvivut, nokka-akseli

20.8. Mittailin korjaamokäsikirjassa annettuja loppuja kohteita. Käynnistyspolkimen rattaan reikä oli 20.05 mm < 20.075 mm ja akseli oli 19.96 mm > 19.93 mm, eli nämä hyvät. Ei yllätä koska pyörä laitetaan startilla käyntiin.

Nokka-akselin laakereiden välyksiksi tuli 0.075-0.24 mm, pitäisi olla < 0.21 mm. Mittaus on tosi vaikeaa koska laakereiden puoliskojen välissä oli iso syvennys, johon 3-piste mikro tahtoo mennä. Täytyy mitata vielä uudestaan kun laittaa konetta kokoon Flexigauge Välysmittanauhan avulla, saisi ehkä todellisemmat lukemat.

Nokka-akselin heiton mittaus V-pukkien ja mittakellon kanssa. Heitto oli 0.03-0.05 mm. Pitäisi olla < 0.1 mm. Nokat ovat kyllä aika kuluneet kun lähemmin tarkasteli. Täytyy käydä koneistajan kanssa juttelemassa selvitäänkö pelkällä hionnalla vai pitääkö täyttää.

Keinuvipujen reijät ja akselin mitat oli seuraavat (akseli/reikä)

1i: 11.97/12.000
1e: 11.96/12.015
2i: 11.96/12.015
2e: 11.97/12.003
3i: 11.95/12.015
3e: 11.96/12.01
4i: 11.95/12.005
4e: 11.96/12.01

Eli maksimissaan välys on 0.065 mm < 0.12 mm, eli tämä hjuva.

Selvittelin nokan arvoja. F0 ja K7 mallien motit ovat pitkälle samat, mm. sama nokka-akseli (Haynes Manual, CMSNL osaluettelo). Ajoitukset Haynesin mukaan olisivatkin 0/40/40/0 astetta, eli Honda4Fun sivujen kanssa on eroa. Eli helpota asiaa tämä ei. Täytynee tehdä niin että saavan mitata arvot nokalle, pohditaan asiaa sen jälkeen uudestaan.

maanantai 17. elokuuta 2009

Kampiakselin laakerit, venttiilijouset



16.8. Mukava sunnuntaipäivä motin parissa. Mittailin kampiakselin laakerit. Käytin Flexigauge lankaa välysten määritykseen, pienin paksuus on sopiva. Kampiakselin laakerit oli kaikki B:tä. Laakereiden välykset oli 0.025, 0.025, 0.025, < 0.025, 0.025 mm. Pitäisi olla < 0.08 mm joten nämä hyvät. Ei kulumisen jälkiä. Kiertokangen alapään laakerit vastaavasti, <0.038, <0.038, 0.38, 0.038 mm. Pitäisi olla < 0.08 mm, joten tämäkin hyvä. Huomasin, että homma kävi helpoiten kun antoi kampiakselin olla kampikammion yläpuolen päällä ja tämän jälkeen kävi kanget yksitellen läpi nostaen tarkasteltavan kangen yläasentoon.



Venttiilivarret ja ohjaimet mikrometreillä. Ohjaimen mitta kuumasta päästä.
1i: varsi 6.58, ohjain 6.6 mm, välys 0.02 mm
1e: varsi 6.55, ohjain 6.7 mm, 0.15 mm
2i: varsi 6.58, ohjain 6.605 mm, 0.025 mm
2e: varsi 6.55, ohjain 6.62 mm, 0.07 mm
3i: varsi 6.58, ohjain 6.61 mm, 0.03 mm
3e: varsi 6.55, ohjain 6.62 mm, 0.07 mm
4i: varsi 6.58, ohjain 6.612 mm, 0.032 mm
4e: varsi 6.5, ohjain 6.65 mm, 0.1 mm

Imuventtiilille maksimivälys on 0.08 mm, normaali 0.01-0.03 mm, pakoventtiilille 0.1 mm/0.04-0.06mm. Imupuoli siis normaali mutta pakopuolen ohjurit ja varmaan venttilitkin vaihtoon. Paikallaan ollessa on tosi pahasti klapia. Myös imuventtileille ja istukoille koneistus.

Venttiilijouset työntömitalla.
Sisäjouset: 39.8, 39.7, 39.7, 39.5, 39.6, 39.8, 39.8, 39.6 > 38.1 mm
Ulkojouset: 42.6, 42.3, 42.6, 42.8, 42.6, 42.4, 42.7, 42.4 > 40 mm

Selvittelin nokka-akselin koneistusta. Hionta onnistuu takaisin normaalinostoihin perustympyrää pienentämällä. Ongelma on se, ettei mistään tahdo löytyä F0 mallin nokkien arvoja. Cycle (-75) koeajoartikkelin mukaan pitäisi olla suurempi nosto kuin K mallin moteissa mutta tarkkoja arvoja ei löytynyt. Uudenkin akselin tietysti saisi mutta on todella suolaisen hintainen... Honda4Fun sivuilta löytyi seuraavat tiedot venttiilien ajoituksesta.

F0-1/K1-4/K7-8
Imu aukeaa BTDC, 5/5/0
Imu sulkeutuu ABDC, 35/30/40
Pako aukeaa BBDC, 35/35/40
Pako sulkeutuu ATDC, 5/5/0

Mutta tietoa ei venttiilien nostoista vielä löytynyt. Selvitetään tätä ennenkuin viedään koneistettavaksi.

Pesin vielä kampikammion puoliskot löpöllä. Tämän jälkeen palkintokaffelle ja anjovisleivälle.

lauantai 15. elokuuta 2009

Vaihteensiirtäjät

15.8. Purin koneen alakerran kokonaan. Siistiltä näyttää, sakkaa on tosin paljon. Mitat vaihteensiirtäjistä.

Haarukat:
pää, pää, reikä, tappi
R: 6.43 mm, 6.42 mm, 13.01 mm, 6.94 mm
C: 6.43 mm, 6.42 mm, 13.01 mm, 6.94 mm
L: 6.43 mm, 6.42 mm, 13.005 mm, 6.94 mm
>6.1 mm, <13.04> 6.6 mm

Eli ovat OK. Koneistuksen jäljetkin vielä näkyvät joten ovat kuin uudet siis. Akseli oli 12.93 mm>12.09 mm, eli OK.

Vaihteesiirtorumpu, laakeripisteet 11.98 mm > 11.95 mm, 35.97 mm>35.92 mm eli hyvässä kunnossa ovat. Huomenna olisi tarkoitus mitata kampiakselin ja kankien laakeroinnin sekä pestä kaikki osat dieselillä puhtaaksi. Sadetta luvassa joten mukava päivä kerholla tiedossa.

Nokka-akselin mittaus

14.8. Mittasin nokka-akselin perusympyrät ja nokkien nousut. Nokkien liukupinnat näyttävät hyviltä mutta ovat selvästi kuluneet. Perusympyrän pitäisi olla min 27.93 mm, imunokan 35.86 mm ja pakonokan 35.36 mm.

1i: p 28.05, n 35.62, nosto 7.57
1e: p 28.11, n 35.22, nosto 7.11
2e: p 28.105, n 35.2, nosto 7.10
2i: p 28.055, n 35.61, nosto 7.56
3i: p 28.07, n 35.63, nosto 7.56
3e: p 28.125, n 35.25, nosto 7.13
4e: p 28.105, n 35.23, nosto 7.13
4i: p 28.06, n 35.67, nosto 7.61

Eli koneistukseen menee, uusi on sen verran suolaisen hintainen että kannattaa kunnostuttaa.

Laakeripisteet näyttivät tältä, sallittu välys 0.21 mm, täytyy vielä mitata pesien koot.

1: akseli 21.96, pesä
2: akseli 21.795, pesä
3: akseli 21.79, pesä
4: akseli 21.945, pesä

perjantai 14. elokuuta 2009

Sylinterien ja mäntien mittaukset

12.8. 3-piste sisämikrolla seuraavat lukemat sylintereistä (ohjearvo max 61.1 mm)

Sylinteri 1. ylä 61.005, keski: 61.010: ala: 61.015
Sylinteri 2. ylä 61.004, keski: 61.010: ala: 61.013
Sylinteri 3. ylä 61.010, keski: 61.010: ala: 61.010
Sylinteri 4. ylä 61.012, keski: 61.013: ala: 61.015

3-piste sisämikrolla ja ulkopuolinen mikrometri antoi seuraavat arvot.

Mäntä 1. helma: 60.990, tapin reikä: 15.020/15.015, tappi: 15:000
Mäntä 2. helma: 60.990, tapin reikä: 15.016/15.013, tappi: 15:000
Mäntä 3. helma: 60.995, tapin reikä: 15.015/15.020, tappi: 15:000
Mäntä 4. helma: 61.005, tapin reikä: 15.015/15.016, tappi: 15:000
Ohjearvot helma: min 60.85, tapin reikä: 15.08, tappi: 14.960

Irrotin renkaat, tosi hyvässä kunnossa, uusiksi silti koska on pieni vaiva tässä vaiheessa. Pesin männät, raaputin karstat päältä ja hioin karhunkielellä. Leikkautumisen jäljet lähti kokonaan pois, vain pinnassa. Tämä hyvä sillä uusia STD mäntiä ei ole saatavilla, 0.25 ylikokoa löytyy kyllä. Männän laki täytyy vielä kiillottaa koneessa niin pysyy paremmin karsta irti.

Runko puhtaaksi, koneen yläkerran purku

23.7. Pesin rungon ja purin kaikki loput osat siitä irti. Tyyppikilpi irtosi nätisti niitit poraamalla. Ohjauslaakerit hyvässä kunnossa, kuulat täytyy vielä pyöritellä lasilevyn päällä.

24.7. Purin mittarit. Kuoret täysin suorat mutta ruosteiset. Kierroslukumittarin neulan akseli katkesi, täytyy tilata uusi aihio jostain.

25.7. Pesin kromit ja alumiiniosat.

26-31.7. Pesin ja hioin mustia muoviosia. P600, karhunkieli, hiomatahna ja mustavahaa päälle. Ei vielä valmista, tosi kova homma.

4.8. Pesin fosforihapolla ruosteet pois pinnoista. Takavanteen osalta lähti heti, etuvanteen pinnat yöksi likoon.

5.8. Etupinnatkin puhtaat. Pesin rasvat ja hapotin kaikki muutkin sinkittävät osat, keltaiset erikseen. Hioin pinnat karhunkielellä. Etupinnat täytyy käsitellä vielä uudestaan. Nipat ovat kuin uudet. Heitin mutterit ja prikat pois, uutta tilalle, ei kannata käsitellä. Pesin vielä kaikki ruuvit ja nippelit ultralla lopuksi.

7.8. Hioin etupinnat. Kiinni porakoneeseen, hionta P120, P250 ja karhunkieli. Puhdistin polttoainehanan, ruuvit ja etulevy sinkattavaksi. Tiivisteet ja suodatin täytyy uusia.

8.8. Hieno päivä kerholla. Purin koneen yläkerran. Nokka-akseli on kulunut mutta liukupinta on erittäin hyvässä kunnossa, karkaisu ei ole puhki, koneistus riittänee. Täytyy tosin vielä mitata. Nokka-akselin kaikki laakeripinnat erittäin hyvässä kunnossa, ei naarmuja. Sylinterit siistit, ei pykälää yläreunassa. Männänrenkaat OK, silti vaihtoon. Männissä hieman kiinnileikkautumisen oireita, täytyy katsoa ja mitata tarkemmin. Venttiilit ja ohjurit hyvän näköiset. Sinkittäviä osia rautalangan jatkoksi.

torstai 13. elokuuta 2009

Purkaminen jatkuu

15.7. Purkua. Kytkimen koppa, jouset ja levyt irti, mutta siihen se sitten tyssäsi. Kytkimen rungon kiinnitysmutteri ei vain irronnut. Korjaamokäsikirjan hitsauspuikkoviritys ei toiminut. Takajarrun ilmausruuvi irtosi helposti. Kaasuttimet irti. Kohokammiot hyvässä kunnossa, vernissaa reippaasti, ei kuivuneet. Vivustot ja nippelit on keltapassivoituja, täytyy tehdä tarkka lista ennenkuin pesee hapolla. Startin kansi irti, moottori oli päällepäin erittäis siisti, tiisteet OK. Uusi iskumeisseli Eterasta 25 €.

16.7. Sain kytkimen vihdoin irti, iskutaltta toimi hyvin, mutta ruuvi menee kyllä uusiksi. Selvisi että kone täytyy nostaa kokonaisena irti. CB500Fourissa sen sain purettua nätisti osissa. Kun kurkistin koneen alle, huomasin että öljypohjasta oli kulma irti, tämä varmaan on osaltaan vaikuttanut öljyn vähyyteen :) Öljypohjan tiiviste oli myös poissa. Öljypumppu irti, näytti siistiltä. Öljynpaineanturi oli kuin uusi, kumisuojus oli toiminut hyvin. Tosin oli kovettunut ja lohkesi irti kun irrotin.

17.7. Jarrujen osat irti. Etujarrun ilmausruuvi katkesi taas, taitaa olla ominaisuus. Mäntä paineilmalla ampuen ulos, lähti tosi helposti ilman mustelmia. Takarengas, iskarit ja swingi irti. Moottorin kiinnitysruuvit valmiiksi löysälle, nostoapua odotellessa. Ohjaustanko irti, pahasti mutkalla. Saakohan oijottua, vai pitää hommata uusi.

19.7. Hieno purkurupeama. Takajarrausatula palasiksi, männät tästäkin irti paineella, männät ja sylinterit hyvässä kunnossa, ei syöpymiä tiivistepinnoilla. Takajarrulevy täytyy hioa/sorvata tasaiseksi, kulunut urille. Purin ilmanputsarista sinkittävät osat irti. Pulverimaalatut osat yhteen kasaan ja laatikkoon valmiiksi. Oikea takajalkatapin kiinnike täytyy uusia, on sen verran pahasti solmussa ettei saa oijoittua.

20.7. Pesin mustia osia liuottimella, ei voi viedä rasvaisena hiekkapuhallukseen. Renkaat irroitettavaksi Kuhalan Kuumiin, saa hakea aamulla.

21.7. Vanteet Mikolta takaisin.Purin vanteet, kaikki pinnat ehjinä irti. Muutama oli aika tiukassa. Osat liuotinpesuun likoamaan, samoin navat. Nipat on keltapassivoidut. Takavanteen koko 18 x 2.15. Nostettiin vielä illalla kone irti kun tuli väkeä enemmän paikalle.

Tankin pohjatöitä




8-9.7. Olin pari päivää kaupungissa, töissä verstaalla tankin kimpussa. Tankista aluksi maalit pois maalinpoistoaineella. Hiekkapuhallus. Tilanne oli odotettua huonompi, tankki oli täysin pitsiä alapuolelta pari senttiä seinille. Korusepän pelitisaksilla pohja irti, kyllä oli mätä. Hiekkapuhallus myös sisäpuolelle, jonka ansiosta reikiä tuli tuplasti lisää. Biltemasta 0.9 mm peltiä, leikkasin ja taivuttelin tankin alaosaan tarvittavat palat valmiiksi. Totuttelin naputteluun hukkapaloilla, ei puutu kuin MIG ja annos itseluottamusta. Tankki pahvilaatikkoon parempia päiviä odottamaan...

Purkaminen alkoi

4-5.7 Aloitin purkamisen etupäästä, lamppu, kahvat... Näytti siltä, että osat on todella hyvin tallessa, ei yhtään ruuvia hukassa toistaiseksi. Ainut haaste oli se että edellisellä omistajalla ei ollut sopivaa ristipääkärkeä ja iskumeisseliä käytössä, joten ruttaantuneita ruuvinkantoja oli riittävästi. Iso osa kumeista oli säilyttänyt joustavuuden, kiitokset tästä Ekulle sisäsäilytyksestä :) Lajittelin osia pintakäsittelyn mukaan eri laatikoihin, kromit, sinkin, anodisoidut, maalatut jne. Umpio oli kuin uusi, kromikehyskin saattaa kelvata sinällään. Sähköt täytyy vetää kokonaan uusiksi, itse komponentit näytti olevan tosi siistissä kunnossa. Takalamppu kuin uusi kromeiltaan, lasi täytyy uusia.

6.7. Täytyi ostaa pari säilytyslaatikkoa lisää, pyörän tilavuus kasvaa purkamisen edetessä. Osat on tosi hyvin tallessa, tätä ei voi kuin ihailla. Generaattorin kannen alakulma täytyy hitsata tai täyttää Alutitellä, tai sitten ostaa kokonaan uusi kansi.

7.7. Iskumeisselillä juuttuneet ruuvit irti. Laskin öljyt koneesta, ulos tuli vain n. 1.5 litraa, ja itselle kylmä hiki otsalle. Toivottavasti ei ole käynyt kuivana. Selviää pian kun saa yläkerran auki.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Projekti lähtökuopissa

Tällä kertaa työn alle on lähdössä USA:sta Uusitalon Ekun NostalgiaCyclestä tuoma Honda CB 750 F0(A) pyörä. Pyörän väri on Flake Sunrise Orange. Viimeistelen vielä kuitenkin edellistä projektia CB 500 Four K2(A), joten tuutin työstämisen käynnistys saattaa hieman kestää.

Pyörässä oleva putki oli mallia tarvike. Sain aihion hankinnan yhteydessä kuitenkin Leinon Pekalta ostettua uutta vastaavan erittäin upean orkkis-putken, joten tältä osin projekti on jo voiton puolella.

Pyörä on Suomessa aikalailla harvinainen, F0 mallia ei varmaan montaa ole maassa, jos sinulla on tälläinen tallissa tai tiedät asiasta tarkemmin niin olisi mukava tietää enemmän. F1 malli on kuitenkin tietääkseni suurelta osin vastaava, ja niitä liikkuu härmän perukoilla muutama enemmän.

Sen verran olen hommaa aloitellut että totesin tankin olevan aikalailla ruostunut pohjasta, pestessä fosforihapolla täytyi pitää kiirettä koska neste ei tahtonut oikein pysyä sisällä, on useita 2-5 mm reikiä. Eli, peltitöitä on tältä osin reilusti tiedossa ennenkuin pääsee maalaamaan. Toinen isompi haaste on generaattorin kopan kulma joka on hävinnyt, uudenkin kopan saisi mutta on kiva opetella tuohon Alutite juottamista.

Tämän projektin ajattelin viedä läpi siten että puran pyörää sitä mukaa kun saan irrotetuksi osat kunnostettua. 500Four tehtiin niin, että raivolla pyörä viikonlopussa laatikoihin ja sen jälkeen kokoon sitä mukaa, kun osat valmistuivat.