sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Käynnistys

20.3.2011 Vihdoin. Kaunis sunnuntaiaamu. Kerholle kymmeneksi, kaikki oli valmiina starttia varten. Pakko myöntää, että jännitti ihan mielettömästi :) Olen kuitenkin tehnyt hommaa yli 1.5 vuotta. No niin, ei muuta kuin säätötankin letkut kiinni klemmareilla ja pyörä kerhon oven eteen pakoputki ulospäin. Laitoin videokameran valmiiksi telineelle ja virta päälle. Pim, akku loppu... Onneksi Jari tarjoutui hakemaan kotoa oman kameran, kiitokset vielä tästä, tosi hienoa, että saatiin tämä muisto talteen. Keiteltiin kaffet odotellessa.

No niin, uudella kameralla ja kofeiinilla homma käyntiin. Ryyppy päälle ja nopea tarkistus, hieman kaasua ja napista painaen. Lähti samantien käyntiin! Todella nätti käynti, pakoäänet on tosi hiljaiset esim. 500 Fouriin verrattuna. Kytkimestä ei juuri kolinaa, paljon hiljaisempi kuin 500F. Koneen lämmitessä availin venttiilien säätöluukut, että varmistutaan öljyn nousemisesta nokka-akselille. Aluksi näytti, että ei nouse... mutta sitten alkoi virrata hyvin. Kuivasumppu on näköjään tämän suhteen haasteellisempi. Oli hetken kyllä paniikki tulossa, kaikki asiat tuli mieleen, jotka olisivat voineet menneet vikaan... helpotus oli mahtava kun yläkertakin sai kaipaamansa voitelun. Kone pysyi ulkoa kuivana, ei polttoainetta eikä öljyä valunut mistään ulos.

Hannu tuli puolen päivän aikoihin ja toi synkronointimittarin. Laitoin mittayhteet paikoilleen ja kone käyntiin. Oli heittämällä aika hyvin kohdillaan, laitimmaisia kaasuttimia täytyi vähän säätää. Jos vertaa säätömekanismia 500 Fouriin niin tässä homma on tehty huomattavasti järkevämmäksi. Asetukset tuntuivat pysyvän hyvin paikoillaan kun pikkuveljen kohdalla säätö on haastavampaa. Käynti tasaantui säädön myötä entisestään.

Lopuksi testasin vielä latauksen, toimii, 14.5 V maksimissaan. Sähköinen jännitesäädin on varmaan pidemmällä välillä selkeämpi, toki mekaanisenkin voisi laittaa valmiuteen niin voi laittaa kiinni, jos pitää jotain tilaisuutta varten olla täysin alkuperäinen.

Kiitokset vielä paikalle tulleille, ääninäytteitä riittää kyllä muillekin jatkossa :) Ohessa video joka laitettiin YouTubeen, nautiskelkaa :)

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Generaattorin koppa, sähköjä

28.2-13.3. Kevät etenee hurjaa vauhtia, aivan mahtavan kaunis ilma on ollut. POR15 setin maalinpoistoaine toimi huomattavasti paremmin generaattorin kopan lakkaan, mutta kyllä tosi kovassa oli. Generaattorin lakanpoistoon kului kaksi iltaa. Ensin litkua pensselillä pintaan, sitten odottelua ja hinkkausta 180 karhunkielellä. Ja sama uudestaan ja uudestaan... No, parin illan jälkeen isoin osa lakoista oli saatu poistettua. Sitten oli vuorossa pinnan hionta 400 paperilla veden kanssa, kunnes pinta oli tasaisen samea. Tämän jälkeen suojavaatteet ja nasse päähän ja kiillotuskoneen kanssa viettämään tunnin verran laatuaikaan koppiin. Ensin alkukiillotus sisallaikalla ja M vahalla. Lähti loput lakat tosi hyvin pois. Tämän jälkeen päälle F vahan ja lumpun kanssa loppuviimeistely. Pinnasta tuli tosi kirkas. Uudessa lakatussa alupinnassa ei ole vielä lainkaan syöpymiä, joten jälki on sen mukaista. Pesin kiillotetun kopan lämpimällä vedellä ja saippualla, varsinkin maalattavan tekstin osalta. Kuivaus paineilmalla ja Honda-tekstin maalaus pienellä pensselillä mustalla VHT jarrusatulamaallilla. Ohessa muutama kuva lopputuloksesta.





Olin tehnyt molempien käämien johdot liian lyhyiksi, joten täytyi juottaa 10 cm jatkot ja pistää uudet suojat ja liittimet. Lopputulos oli tosi hyvä, liitos tuli juuri oikeaan kohtaan. Tästä oppi sen, että kannattaa kuvata ja mitata alkuperäiset johdot tosi tarkasti, ja samalla katsoa missä kohdassa liitos on muihin osiin nähden.

Yksi kiva sähköhomma oli takapään valojen ja vilkkujen kytkentä. Vedin takavalolle tulevat piuhat rauhassa ja huolella, kun ei ollut kiire minnekään. Etuvilkkujen maa tulee lampun kiinnikkeen kautta. Täytyi poistaa maali lampun kiinnitysruuvien alta vain ensin. Takapään johdotus näyttää tältä.



Kytkin akun kiinni ja aloin testata sähköjä. Vilkut ja valot jne. toimivat juuri kuten pitikin, mutta startti ei pyörinyt. Yleismittarilla läpikäymällä vika löytyi solenoidista. Eli, jännite tuli solenoidin ensiöön, mutta ei vetänyt kiinni. Ei auttanut kun avata kuori ja katsoa mikä vikana. Solenoidin liikkuva tanko oli juuttunut kiinni, en muistanut katsoa sitä kun vaihdoin johdot, ja tottakai se mitä ei tarkista on sitten viallinen. Tanko irtosi pihdeillä vetämällä, oli aika tiukka kyllä. CRC:tä perään ja irrottelua. Tastasin tämän ottamalla akusta virtaa, nätisti napsahtaa, hienoa! Kuori kiinni ja osa takaisin paikoilleen. Solenoidin voisi kyllä jossain vaiheessa vielä vaihtaa, ettei tule yllätyksiä matkan päällä :) Suljetusta rakenteesta johtuen perusteelinen kunnostus kun on vähän hankalaa. Akku kiinni uudelleen ja starttinappia perään. Hienosti pyörittää.

Kaadoin öljyt koneeseen, Motulin 20W-50 mineraaliöljy. Kesti jonkin aikaa, että öljy valui alas asti. Tämän jälkeen pyöritin konetta startilla erissä kunnes öljyvalo sammui, ei montaa sekunttia kerralla!

Tässä oli tämä viikko, starttaus alkaa olla kyllä tosi lähellä. Vielä täytyy säätää sytytyksen ajoitus ja tehdä kaikkien kohtien tarkistus. Tämän jälkeen säätötankki kiinni ja sitten.... tästä varmaankin lisää viikon päästä :)