sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Kromien pohjatöitä

28-29.11.2009

Otin lyttyyn menneen mittarikupin työn alle. Naputtelin lommon varovasti suoraksi pienen vasaran kanssa. Hionta 250 karheudella käsin, ristiin rastiin että näkee kaikki kolot. Tämän jälkeen karkealla karhunkielellä kunnes edellisen karheuden jäljet oli poissa. Hienommalla karhunkielellä ja vielä ultra fine karheudella ennen kuin kiillotuskoneen ääreen. Koneellinen hionta: aluksi hiontavaha sisallaikalla, esikiillotusvaha ja viimeistelyvaha rättilaikalla. Tuli todella upea, tosi syvä kiilto.

Tein esihionnan ensi viikolla hitsarille meneville osille, eli jarrupoljin, toinen taka-akselin säätöpala, kauhukahva sekä ohjaustanko, jota täytyy lisäksi oikoa ensin. Pyörä kun on kaaduttu oikealle puolelle lievästi, kuitenkin niin että tämän puolen osat on hieman ruttuisia.

Otin toisenkin mittarikupin käsittelyyn. Tässä tosi reilusti ruostetta ja syöpymiä. Isoimmat liuskalaikalla pois, sen jälkeen kuppi yöksi fosforihappoon jotta ruosteet saadaan pois ja näkee kolojen syvyyden. Luiskalaikalla hionta kolojen pohjan tasolle, tosin vielä muutama pieni reikä jäi, mutta muutos aivan mieletön jo tässä vaiheessa. Tosi varovaista hommaa ettei hio puhki. Voisi koittaa täyttää kovajuottamalla messingillä, myös niin helpottuisi huomattavasti hiontavaihe eikä olisi pelkoa puhkipalamisesta.

Ensi viikolla vien jarrulevyt sorvattavaksi, tai ainakin arvoitavaksi sorvausta ajatellen.

torstai 26. marraskuuta 2009

Kromien pohjatöitä

21-24.11. Kromiosien pohjatöitä. Osa osista menee tosi hyvin pienellä vaivalla ilman "rälläkkävaihetta" peilikirkkauteen. Sitten on osia, jotka vaativat koko arsenaalin läpikäymisen. Yksi hyvä esimerkki oli mittarin kupin hionta. Puhdistin kupin ensin rälläkkään laitetulla 120 laikalla. Tämän jälkeen kaikki vaiheet viimeistelyvahaan asti jolloin selvisi että menee uusiksi, koska pinnassa oli ikävää aaltoilua.

Seuraavana päivänä homma työn alle uudestaan. Tein hionnan käsin 250 paperilla + karhunkielellä kunnes pinta näytti tasaiselta eri suunnista katsottuna. Tämän jälkeen hiontavaha, esikiillotus ja viimestely. Todella upean näköinen. Sitten oli tarkoitus pikkasen vielä kiillottaa ohutta reunaa sillä seurauksella että kuppi linkosi kädestä lattiaan ja kattoon. Toinen reuna täysin lyttyyn... tunteet pinnassa hetken aikaa. No ei auttanut muu kuin ottaa peltisepän vasara käteen. Nyt tietään ainakin miten homma menee, siis tuota terävien reunojen kiillottamista lukuuottamatta.

Sinkityt osat tulivat Reikolta Nakkilasta. Todella upeita, loistava työnlaatu! Koko hommaan meni viikko postituksineen. Erityisesti kelta- ja mustapassivoidut osat pistävät suupielet yläviistoon. Voi suositella lämpimästi.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Kromien pohjatöitä, mittarien kokoamista

13-15.11.2009 Hain kromattavat osat irtikeitosta Loimaan kromauksesta. Kokeilen hiontaa muutamaan osaan, ihan kivasti onnistui muutamaan siistikuntoiseen osaan. Tosin kun aloitin kytkimen kuoren levyn hiontaa, jossa oli syöpymäpisteitä homman vaativuus alkoi tulla esille. Ei ole oikopolkua hyvää pintaan, täytyy vain käydä läpi eri karkeusasteet, esim. 250, 400, karhunkieli, hiomatahna sisallaikan kanssa, esihiontavaha, viimeistelyhiontavaha ja todennäköisesti jostain vaiheesta lähtien uudestaan... Hattua täytyy nostaa homman hallitseville. No, tätä on tarkoitus harjoitella seuraavat kuukaudet :)

16.11. Maalasin mittarien mustat etukuoret, vanhat maalit ja ruosteet pois hiukkapuhalluksella. Tuli tosi siistit. Kokosin etuosat valmiiksi. Laatikosta löytyvistä mittareista parhaat tiivisteet ja lasit. Koneistojen kalibrointia varten ostin Biltemasta laser-kierroslukumittarin, jonka avulla porakoneen moottorin nopeuden saa tarkasti selville. Laitan tästä lisäjuttua myöhemmin.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Sinkittävien osien pohjatöitä, teippisarja

7.11. Laitoin sinkittäviä osia valmiiksi Reikolle. Pesin mustapassivoitujen vanhan pinnan pois fosforihapolla, karhunkieltä perään ja hyvä tuli. Pinnat ja nipat eivät onnistuneet ensimmäisellä kerralla, pohjat oli liian karkeat.

Happopesulla sinkki pois. Hioin kaikki pinnat uudestaan 100, 180, 250, karkea karhunkieli. Hengityssuoja tässä hyvä, muuten on ikävä maku päässä pitkän aikaa. Laitoin pinnan käsiporakoneeseen kiinni ja pyöritin täysillä kierroksilla ja toisella kädellä pidin pinnaa hiomapaperin kanssa. Huomasin että paperikättä kannattaa liikuttaa tosi rauhallisesti, niin ettei tule epäsäännöllisiä naarmuja. Kaikki kolot ei vielä lähtenyt ihan kokonaan, katsotaan lopputulos. Vaihdetaan kuluneimmat uusiin, loputtomasti pinnoja ei kannata hioa, vaikuttaa lujuuteen. Kaikki osat 0.9 mm rautalangan jatkoksi, tämä homma alkaa olla hallussa... Osat loppuviikosta postiin ja odottamaan valmistumista.

Teippisarja tuli Canadasta, KnK Cycles toimitti. Todella hienoa työnlaatua, ei ihan halpa mutta lopputuloksen kannalta loistava. Löytyy tosi hyvin teippejä vanhempiin Hondiin, kannattaa käydä katsomassa.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Moottorin pesua

3.11. Pesin moottorin lohkoja. Ensin dieselillä liotus yön yli. Tämän jälkeen välipesu Wurthin tehopesulla. Tiukimmat paikat uudestaan Mastonin rasvanpoistolla ja teräsharjalla. Lopuksi vielä uudestaan tehopesulla. Muutama kohta täytyy hinkata vielä kertaalleen. Pohjahiontaa varten täytyy hakea Biltemasta karkeaa karhunkieltä, karkeus on 250. Sovin Porilaisen Reikko Oy:n kanssa mustien osien mustapassivoinnista ja loppujen kirkkaiden ja keltaisten laitosta. Olisi kiva jos saisi tällä viikolla postiin.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Osien pesua, öljyletkut, öljypumppu

1.11. Puhdistin öljyletkut, nokkaketjun kiristimen, öljypumpun ja muita osia ensin dieselillä ja pensselillä. Tämän jälkeen ultraäänellä Wurthin tehopesun kanssa. Vaihdoin öljypumppuun uudet tiivisteet, on kuin uusi. Ketjun kiristimestä tuli myös todella siisti. Öljyletkut oli rankassa rasvassa, tuli kuitenkin uutta vastaavat kunnon pesun jälkeen. Värjäsin kangaspunoksen kulumat mustalla. Letkujen alumiiniosat puhtaaksi hapettumista EF karhunkielellä ja vielä uudet O-renkaat. Vapaavalon kytkimen puhdistus ja testaus. Ruiskutin lopuksi moottorin kuoret liuotinpesulla, homma jatkunee tästä seuraavaksi.