sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kiillotusta, uusi öljyproppu, kilvet

Viikonloppu meni kiillotuskopissa. Sain kromit irtikeitosta. Kiillotin itse vain messinkiset etuputkien suojat, loput meni ammattilaiselle, on sen verran hankalan muotoisia osia tarakka ja muut. Itse keskityin alumiinien kiillotukseen. Hioin ensin moottorin sivukopista kolhut pois 240 laikalla ja päälle esikiillotus sisallaikalla ja lumpulla hienolla vahalla. Tuli aika kivan näköistä jälkeä. Ohessa kuva oikeasta puolesta. Lohkon puolikas on puhdistettu ultraäänellä ja fosforihappococktaililla.



Tein uudet kierteet isomalle öljypropulle M14x1.5 ja tasoitin tiivistepinnan. Koneen palikat alkaa olla pikkuhiljaa kokoonpanoa vailla. Vasen lohko täytyy vielä puhdistaa ja tehdä uudet tiivisteet itse, koska ei ole valmiina saatavilla.

Tyyppi- ja fonikilven saan tilattua Kilpipainosta, otan samalla useamman kappaleen niin tulee samalla muillekin tarvitseville. Läpyskät tulee jossain vaiheessa huuto.net sivuille myyntiin.

Ensi viikko menee tyämatkalla ja viikonloppuna on Talviheikki Turussa, joten tämä homma on viikon verran tauolla...

torstai 23. helmikuuta 2012

Rungon maalaus ja lakkaus

Hion pohjamaalin tasaiseksi 800 vesihionnalla. Päälle metallihohtomaali 2X, 30 min kuivatus ja 2X kirkaslakka. Ja tulos ompi seuraavanlainen.



Kamera ei toista sävyä oikein, on todellisuudessa enemmän kupariin taittava, kuvassa liian kellertävä. Juu, mutta enää olisi tankki ja työkaluputki ilman maalia.

Keinonahat tulivat postissa. Otin kitinvalkoista ja sekä mustaa että antrasiitin harmaata. Jälkimmäinen osui sävyltään tosi lähelle alkuperäistä.

Viikonloppu tulossa, voisi olla ohjelmassa hieman kromien pohjatöitä ja moottorin koppien kiillotusta.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Pohjatöitä, camping merkit, koneen purku

Rungon patit on hiottu tasaisiksi, eli puhki asti. Muhkurat olivat takaiskareiden kiinnityskohtien yläpuolella 5 cm. Vaikutti siltä, että hitsatessa hitsikuonaa oli jäänyt iso pisara pellin ja tukikaaren väliin ja ajan myötä tämä oli reagoinut veden kanssa ja turvonnut. Pellit olivat kuitenkin täysin ehjät. Reikä ei tullut kantavuuden kannalta pahaan paikkaan, ehjä hitsi jäi reilusti alapuolelle. Kittaamalla tuli tosi siisti, naputtelin ensin reijän reunat hieman lommolle niin tuli tasainen pinta, eikä pelti pistä kittipinnan läpi.

Runkoa tarkemmin tutkiessa huomasin kaksi hiusmurtumaa pyörän kotelon etulaidassa. Näyttivät selvästi väsymisjäljiltä. Harjasin pohjamaalin huolella pois, repeämät hitsattiin kunnolla kiinni MIGillä, pysyy näin varmasti kiinni, eikä tarvi miettiä jatkossa kestääkö vai ei, Terolle kiitokset. Kittaus, hionta ja päälle paksu kerros hiontapohjamaalia. Seuraavana on vuorossa vesihionta 600-800 ja pintavärin ja lakan veto.

Irrotin tankin Camping-merkit varovasti. Ohut veitsi merkin alle varovasti ettei repeä tai taivu. Ohessa kuva näistä muistiin. Maali poistetaan maalinpoistoaineella, sitten kevyt kiillotus ja uudelleen maalaus. On kokonaan messinkiä, ei siis ongelmaa.



Maalaus kannattaa tehdä niin että vetää ohkaisen maalin reilusti yli rajojen ja maalin kuivuttua tasaa rajan tinneriin kastetulla pumpulipuikoilla. Ei siis tarvi mitään teippauksia tmv. Päälle voisi vetää vielä suojalakan.

Purin moottorista sivukuoret ja kaikki irtoavat osat pois. Ajatus oli aluksi etten halkaise mottia, mutta sitten pieni insinööri sisälläni vei voiton ja motti halki pam. Lämmitin ensin uunissa, sitten napautus kumivasaralla, helposti ja nätisti aukesi. Kaikki näytti olevan hyvässä kunnossa. Laakerit ja kaikki rattaaat on kerrassaan hienossa kunnossa. Vaihdan uudet stafat nyt kuitenkin kun on auki. Yksi yllättävän iso operaatio oli korkanneen öljytulpan irroitus. Varovasti kiilaa tulpan alle naputtamalla alkoi kuitenkin nousta. Lopullinen irroitus onnistui kun pisti tulpan isoon ruuvipuristimeen ja lohkosta vetämälllä nitkutteli ja kierti tulpan irti. Ostin 12 mm hienokierteisen tulpan tilalle M14x1.5 tulpan niin ei ole jatkossa moisia ongelmia.

Männäntapin neulalaakerista puuttui yksi tappi. Ostin uuden MopoSportista, 12x15x15 koko oikea.

Tarkoitus on puhdistaa lohkot perusteellisesti ja hioa pinta ultra-fine karhunkielellä hiertäen, ettei tule näkyviä naarmuja. Lasikuulapuhallus olisi helppo vaihtoehto, muttei vastaa alkuperäistä. Magneeton puolen sivukoppa tulee kiiltäväksi. Sen sijaan, kytkimen koppa on lasikuulapuhallettu lukuunottamatta kiiltävää raitaa keskellä. Kansi on myös puhallettu.



Tilasin satulan keinonahat Kangas-Malla verkkokaupasta, hyvät valikoimat ja hinnat kohdallaan. Tosi nopea palvelu. http://www.kangas-malla.fi/.

Työkaluputken ruosteen liuotin fosforihapolla ja päälle vielä hiekkapuhallus. Paikkasin reijät alumiiniverkolla joka tuli sisäpuolella epoksilla kiinni. Ulkopuoli on helppo tasoittaa tämän jälkeen ja sisälle meinasin laittaa kiveniskumassan, samoin kuin etulokasuojaan ja rungon alapuolelle. Jos sattuu kastumaan niin ei tule ruosteongelmia.

Laskeskelin ajankuluksi vaihteistosta rattaiden hampaat. Ensiövälitys olikin eri kuin mitä koneen manuaali antoi. Hetken aikaa raavin loppuja hiustentynkiä päälaelta. Sitten tajusin että manuaalin täytyy olla vanhemmalle mallille ja niinhän se olikin, todennäköisesti ZU-801 koneelle.

DKW 801: 23/78
DKW 805118: 22/81

Jos takaratas on alkuperäinen, niin kokonaisvälitykseksi tulisi 18. Tyyppikilven 18,2 välitystä ei saa järkevästi aikaan, jännä juttu. Täytyypä miettiä tätä.

Pitkän surffailun jälkeen löysin Saksan Ebay:stä eturattaan 12h. Tällä hammasluvulla takarattaan täytyy olla vähintään 41h, että tulee sallittu valitys suurimmalla vaihteella. Eli 81/22 x 29/20 x 41/12 = 18,2. Olisiko tämä alkuperäinen hammastus?

Sitten löysin Saksan Ebay:stä alkuperäisen varaosakirjan räjäytyskuvineen. Paras löytö oli nettikaupppa www.zweirad-union-mopeds.de/shop/index.php. Löytyy tosi hyvin DKW koneisiin osia ja tietoa. Tilasin samantien korjausoppaan.

12h eturattaalla joudun ottamaan varmaan 42h takarattaan, koska 41h ei ole saatavilla. Lisäksi ei varmaan löydy oikealla ruuvijaolla, joten täytyy ostaa kuppiratas, joka on päämitoiltaan oikea ja porata uuden kiinnitysreijät. Moposportista näyttää löytyvän 415 ketjulle. Ketjukoko 415 tarkoittaa muuten seuraavaa: 4 = 4/8" on lenkkiväli ja 15 = 15/80" on telojen leveys. Voisi ottaa hieman ylipitkän ketjun ja lyhentää sopivaksi.