perjantai 27. tammikuuta 2012

Maalausta ja ylientisöintiä...

27.1.2012 Mukavaa touhua maalausten kanssa, pari iltaa meni sujuvasti töiden jälkeen.

Sain osat runkoa ja tankkia lukuunottamatta kitattua ja hiottua. DeBeerin hiontapohjamaali on ollut tosi hyvä. Maalasin etulokasuojan ja ketjusuojan Motip 52200 metallihohtokullalla. Peitto oli aika hyvä, pari kerrosta riitti. Hyvä pohjatyö on tärkeää. Metallihohdon päälle Motip kirkaslakka 30 min kuluttua metallivärin vedosta. Lakkaa niin paljon että tuli märäksi ja saatiin tasainen kiilto. Jälki on alkuperäiseen nähden ehkä vähän liiankin kiiltävä, muttei missään nimessä 2K lakan luokkaa. Väri on tosi nätti ja sopii hienosti vaaleiden osien kanssa yhteen. Sävy on hyvin lähellä alkuperäistä. Ohessa pari näytettä.





Moottorin suojukset oli kovin lommoiset, täytyi vetää reilu kerros pakkelia ja hioa tasaiseksi kunnon ison hiontatuen kanssa. Valkoinen maali päälle, lopputulos oli hyvä. Ostin ETRAsta uudet pehmustinkumit, 8/11mm läpivientikumit oli kuin tehty tätä varten. Vielä puuttuu kromilistat... laitan kuitenkin kuvan kun muistan.

Rungon pohjatyöt on pitkällä. Parissa kohdassa on ilmeisesti pinnan alle jäänyt hitsikuonapisara paisunut veden kanssa reagoituaan ja tämän seurauksena pinta on pullahtanut. Tarkoitus on hioa pelti näistä pateista puhki ja täyttää tasoitteella tai hitsaamalla, katsotaan nyt miltä näyttää.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Maalausta, pyörät ja pinnaus

23.1.2011 Sinkityt osat tulivat Reikolta takaisin, hienoa jälkeä. Ainut ongelma oli tullut napojen kanssa. En tajunnut, että navat on tehty useasta materiaalista ja kun navan keskiosa olikin jotain sinkkiseosta, meinasi räjähtää kun oli pistetty suolahappoon. Olin kiillottanut navat peilikirkkaiksi niin eivät Reikollakaan osanneet epäillä mitään. Onneksi oli huomattu heti että nyt kuohuu liian rajusti ja oli otettu pois happokylvystä ja suojattu pinnat purkkitavaralla lisävahinkojen välttämiseksi. Suolahappo ja sinkkivalu ei toimi oikein yhdessä :) Syöpyneet keskiöt sain kuntoon hiomalla ensi isoimmat puolipyöreällä viilalla, sitten hiomapaperilla ja päälle kiillotus. Tuli varmaan parempi kuin mitä oli ennen sinkitysyritystä tai uutenakaan, koska hioin kaikki kolot pois.

Pujotin pinnat paikoilleen, Voimakoneesta Symotec:n 2.62 x 213 mm oli juuri oikein kokoinen sekä eteen, että taakse. Vaihdoin takavanteen eteen niin on vähemmän rasittunut takana. Tein puusta yksinkertaisen rihtauspukin, kuvista saa periaatteen selville. Kivasti meni pari iltaa nippoja ruuvaillessa, aika suorat tuli. Vanteisiin jäi pienet mutkat sauman kohdalle, mutta muuten OK. Uudet vannenauhat, sisärenkaat ja kumit vielä niin kyllä kelpaa. Rihtaus oli tosi rentouttavaa hommaa, ei mitään kiirettä, pikkahiljaa TV:tä katsellessa :) Tosi nätin näköiset kiekot. Vielä jarrukilpi kenkineen ja nopeusmittarin pyörittäjän laippa paikoilleen, naminami. Ero lähtötilanteeseen on huomatavissa :)







Renkaiden lisäksi olen saanut maalauksia kivasti eteenpäin. Etulokari on paikailtu ja kitattu lommot suoriksi, oli aika ruttuinen oikaisun jäljiltä. Tällä viikolla olisi tarkoitus vetää kultaisiin osiin pintamaali, maali on Motip Autolack Acryl 52200, sävy todella lähellä alkuperäistä. Olen vielä vähän kahden vaiheilla millaisen lakan vedän. 2K kirkaslakka ei ole ihan alkuperäistä vastaava. Sylinterin maalasin VHT:n moottorimaalilla, musta satiini. Poltto uunissa 90°C/1h. Satulan runko sai bilteman mustan vannemaalipinnan, tuli hyvä kun hiekkapuhalsi vanhan maalin ja ruosteet pois. Vanha pehmuste oli kuin uusi. Kumirunko tuli vedellä pesemällä hyväksi. Päällysteen alla oli ohut muovi, joka oli estänyt veden pääsyn pehmusteeseen. Äiti lupasi ommella uuden peitteen keinonahasta, täytyy hakea tarvikkeet vain valmiiksi.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Osien puhdistusta, maalausta

7.1.2012

Jaahas, taas on aika vierinyt vauhdilla. Mopon entisöinti on edennyt todella hyvin, joululomalla ehti puuhastella vaikka mitä.

Valkeat osat tankkia ja työkaluputkea lukuunottamatta on valmiiksi maalatut. Oikea sävy löytyi kun hankasi maalipintaa hiomatahnalla, laitan koodin tähän myöhemmin. Väli on likaisen valkea/vaalean harmaa. Pohjalle tuli NEXA 1K happopohjamaali tartunnaksi. Mietin vielä että vedänkö valkean pinnan päälle 2K lakan suojaksi, alkuperäisessä kun ei ollut...

Kullan värisetkin osat on kaikki hiekkapuhallettu, maalattu NEXA-happopohjalla ja hiontapohjamaalilla De-Beer 8-145. Tosi mahtavaa ainetta ruiskuttaa, ei valu vaikka kuinka yrittää :) Annoin kuivua rauhassa ja kittasin pari kertaa pieniä lommoja tasaisiksi. Ai niin, runko hiekkapuhallettiin Hiekanjyvässä Tattarisuolla, puhdas tuli. Samassa paikassa on myös mahdollisuus lasikuulapuhallukseen, tämä toimii esim. sylinterin kannelle. Ensi viikolla on tarkoitus hioa ja vetää uusi kerros pohjamaalia.

Alumiinivanteet on valmiit. Isoin lika pois messinkiharjalaikalla, tämän jälkeen hionta kuituhuopalaikalla, käsinhionta 180 karhunkielellä, esikiillotus sisallaikalla ja viimeistely lumpulla. Tuli tosi nättiä jälkeä. Jäi ihan pieniä koloja, mutta ei voi kiillottaa puhki asti.



Kaikki sinkittävät osat on pesty hapolla, osa hiekkapuhallettu, esim. jarrukilvet. Laitoin jo Reikkoon Nakkilaan sinkittäväksi, jännä nähdä minkä näköiset tulee. Kaikki osat rautalangan jatkoksi valmiiksi tietenkin ennen lähetystä. Osien puhdistuksessa ultraääni-pesuri veden ja PineLine tehopesu + CillitBang suihkeen kanssa toimii mainiosti. Lähtee rasvat ja vanhat sinkit nopeasti irti.



Tilasin jo 1. erän uusia osia Voimakoneesta Kuopiosta, tosi hyvät valikoimat ja kerrassaan mainio palvelu, www.elisanet.fi/voimakone/. Renkaiksi valitsin Schwalben kesäkuvioiset 19(23)x2.25 kiekot.

Purin kaasuttimen (Bing 1/9/45 9 mm) osiin ja pesin kaikki ultralla, tosi hyvännäköistä jälkeä. Runkokin on kuin suoraan valusta. Uusittavien listalle menee varmaan luisti, neula, kansien ruuvit, suutin (58), tyhjäkäynnin säätöruuvi ja tiivisteet. Ilmanputsarin muovikuoresta tuli kuin uusi hiontatahnalla ja huopalaikalla. Ryyppy on tässä mallilla ilmavirtausta kuristava, ilmaläpän "piikki" oli hangannut luistin kylkeen ison kolon, täytyy vielä katsoa jos saisi täytettyä juottamalla.