keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Sinkittävät osat valmiina, kromattavat irtikeittoon, tankin laittoa

21.10. Työt haittaavat hieman harrastustoimintaa, ei ole ehtinyt kirjoittamaan homman etenemistä, mutta nyt pari päivää lomaa niin saa laitettua hommat ajan tasalle.

Tällä välin olen kuitenkin saanut vietyä projektia eteenpäin aimo askeleen. Sinkittävät osat ovat valmiina. Pinnojen kunto vähän mietityttää. Periatteessa ovat siistit, mutta kuitenkin aika syöpyneet. Tämä näkyy valmiissa pinnoissa koloina ja efekti korustuu sinkityksessä, ei siis peitä mitään virheitä. Ajatus olisi vaihtaa pinnat uusiin, mutta nipat ovat erittäin hyväkuntoiset. Niiden keltapassivointi onnistui tosi hyvin. Muutenkin sinkityistä osista tuli todella hyvät, taatusti ovat uutta vastaavassa kunnossa. Laitan esimerkkikuvia kunhan pääsen nopeamman yhteyden äärelle. Kaasuttimien keltapassivoitujen vipujen ruuvien kierteet täytyi vääntää uusiksi, koska sinkkikerros oli sen verran paksu ettei mennyt ruuvit paikoilleen. Tämän jälkeen kokosin kaasuttimia sen verran kuin oli ilman uusia tiivisteitä ja suuttimia mahdollista. Näyttävät todella näteiltä, keltapassivointi on hyvän näköinen kiillotettun alumiinin ja sinkkivalun kanssa.

Annoin 8 L asetonia olla pari viikoa tankissa, mutta ei juuri tapahtunut mitään. Maali kyllä kupruili, muttei varsinaisesti liuennut. Eli, hieman on haasteellinen tilanne. Aine ei ole siis Kreemiä vaan jotain järeämpää litkua. Epoksimaali varmaan yksi todennäköinen vaihtoehto. Sen poisto onnistuisi maalinpoistoaineella, mutta millä sen saisi tankkiin ja pois sen jälkeen :) Tankki odottaa uusia ajatuksia kämpän nurkassa kuivassa tilassa. Mielessä on että voisi sahata yläosaan ison aukon, jonka kautta saisi maalinpoistoaineen sisään ja ulos sekä mahdollisen hiekkapuhalluksen. Ei kiirettä kuitenkaan, jos vaikka parempi ratkaisu tulisi vastaan...

Kaikki kromatut osat on viety Loimaan kromaukseen irtikeittoon, saan takaisin kuukauden päästä, marraskuun lopulla. Tarkoitus olisi tehdä hionta ja kiillotus itse. Uuden opiskelua on siis roimasti tiedossa. Uusi tanko ehti tähän satsiin mukaan. Katsotaan kumpaa käytän. Vanhan oikaisu olisi ennen edessä.




Hommasin moottorimaalit valmiiksi, VHT maalit US Partsista Herttoniemestä.

Uusi kierroslukumittarikin tuli USAsta, jospa kolmas kerta onnistuisi, muuten alkaa tulla kalliiksi... Tein ulosvetäjän, jolla mittarin neulan saa irti, kuva tulee tästä myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti